tämä on ensimäinen netti sivuni. tämä tässä on tekstikappale.
Tämäkin on on tekstikappale. Tämä on jo toinen sellainen. Tässä on vähän enemmän tekstiä kuin edelisessä
Olli Alarik Litmanen syntynyt 26. heinäkuuta 1998 Oulussa. Olli nousi julkisuuteen etenkin yhteiskanavansa Iha Just Imus kautta, jonka hän perusti yhdessä Konsta Saajannon kanssa. Kanava sai nopeasti suuren suosion ja olikin suomen nopeiten kasvavin kanava. Olli perusti vuona 2022 jalkapalloseuran yhdessä Roope Ranniston, Joona Puhakkan ja Tuomas Mönkkösen jalkapalloseura tunnetaan nimellä Gilla FC (Aston Gilla). Olli toimii nykyisin Gillan päävalmentajana. Ollin peli numero on 10.
tämä on muuten ihn tavallinen teksti kappale, mutta tässä on tekstin seassa yksi kohta, jossa on teksti on erilaista kuin muualla. siinä käytetään samaa classiä kuin edelisessä kappaleessa.
teksti voi olla lihavoitua tai kursivoitua ja joskus poikkeustapauksissa myös alleviivatua. (alleviivausta ei kuitenkaa kannata yleensä käyttää, koska se näyttää linkiltä
Linkit voivat osoittaa tiedostoon, joka on samassa kansiossa (kuten tuo edelinen), tai linkki voi osoittaa inne tahansa world wide wedissä.
Listoja on kahdenlaista: sellaisia jossa on palluroita, ja sellaisia jossa on numeroita.
Tässätoinen
Tässä on kuvia Ollisti
tässä on linkki josta pääsee katsomaan ylintä kuvaa.
tässä on linkki josta pääsee katsomaan alimaista kuvaa.