Iha just imus on liittynyt YouTube gamiin mukaan virallisesti syyskuussa 2019 mutta uskokaan tai älkää kanava on kuitenkin luotu 27.6.2014.
Iha just imus on aloittanut toiminnan Oulussa huumorivideoilla ja ensimmäinen video kanavalle on "KUMIVENEELLÄ KAUPUNGIN KESKUSTAAN" jossa kanavan perustajat Olli ja Konsta soutavat kumiveneellä Oulun keskustan läpi kulkevan Plaanaojan.
Ihan just imus on voittanut creator awardseissa yhden palkinnon vuoden viihekanava 2020 ja YouTube awardseisa voittanut yhteensä 4 kertaa, kaks kertaa vuoden viihde 2022 ja 2024 sekä vuoden YouTube vaikuttaja 2024 ja vuoden video 2025.
Iha just imuksella on 460 tuhatta tilaajaa ja 232,9 miljoonaa katselukertaa.
tässä on linkki josta pääsee katsomaan kuvaa.
Konsta Saajanto on 5. kesäkuuta 1997 Oulusta lähtöisin YouTubettaja.
Konsta tuli alun perin tunnetuksi 2016 HurHur kanavalta, mutta sitä ennen Konsta teki taikatemppu videoita taikuri konde -kanavalle.
HurHur kanava oli alkuperäinen nimi on HurHurgames.
Konstan Hurhur kanavalla on nähty ensimmäisen kerran iha just imus duo videoilla "Säikytellään ihmisiä valeasussa! *PIILOKAMERA*" ennen kuin duo loi yhteisen kanavan.
tässä on linkki josta pääsee katsomaan kuvaa.
Olli Litmanen 26. heinäkuuta 1998 Oulusta Haukiputaalta kotoisin YouTubetaja.
Olli nousi julkisuuteen etenkin yhteiskanavansa Iha Just Imus kautta, jonka hän perusti yhdessä Konsta Saajannon kanssa.
Ollilla on kuitenkin myös oma kanava Olli Litmanen sekä Olli on vieraillut muittenkin kanavien videoilla kuten HurHurin videoilla sekä koukussa kanavan videoilla sekä muissa.
Olli perusti vuona 2022 jalkapalloseuran yhdessä Roope Ranniston, Joona Puhakan ja Tuomas Mönkkösen jalkapalloseura tunnetaan nimellä Gilla FC (Aston Gilla).
Olli toimii nykyisin Gillan päävalmentajana.
tässä on linkki josta pääsee katsomaan kuvaa.